HISTAMIINI, Ransu Karvakuono ja Pelle Hermannin Kepakko. Nämä
televisiohahmot saivat 1980-luvun suomalaislapset rakastumaan
nukketeatteriin. Samalla ne loivat kuitenkin käsityksen siitä,
että nukketeatteri on lähinnä lasten juttu.

Tämä
käsitys on väärä, toteaa Matthieu
Siefridt ranskalaisesta Blick Théâtresta, joka on
vierailemassa Suomessa Sampo 2017
-nukketeatterifestivaaleilla.

”Me teemme teatteria
nukeilla, kaikenikäisille.”

Mutta teidän
[hullu]-esityksessänne on ikärajamerkintä, K-8?

”No se
nyt on tämä [hullu] sellainen… Katsos, kun nuket
lähtökohtaisesti herättävät lapsissa ja aikuisissa
myötätuntoa, ehkä samastumistakin. Siksi on helpompaa tehdä
karmivia asioita nukeilla”, hän selvittää.

”Nukeilla
pääsee suoraan ihmisen tunteisiin.”

Siksi tämä esitys
ei sovi aivan pienille lapsille: kokemus voi muodostua hyvinkin
intensiiviseksi.

TUNTEISIIN kiinni pääseminen on
kuitenkin tärkeää Blick Théâtren [hullu]-esityksessä, sillä
se kertoo päänsisäisistä äänistä. Esityksessä ei ole yhtään
puhetta.

”Se on kamalan kätevää, sillä voimme esiintyä
ulkomaillakin ilman huolta käännöksistä. Mutta vakavasti puhuen
haluamme, että katsoja voi tulkita teoksen mahdollisimman
vapaasti. Siksi sanattomuus on tärkeää.”

Siefridtin
mukaan nukketeatterin ero tavanomaiseen näyttelijä- ja
puheteatteriin on se, että nukkejen avulla voidaan hämärtää
kuvitellun ja todelliseksi tiedetyn rajaa. Niillä tehdään
näkyväksi sellaista, mitä ei ole olemassa tai mille ei ole
sanoja.

[Hullu]-esityksessä kuvitellun ja todelliseksi
tiedetyn rajankäynti kuuluu oleellisena osana teoksen tarinaan.
Millaista on, jos ei tiedä, mikä on totta ja mikä
kuviteltua?

”Me teemme eräänlaista aktivismia, jossa
vaikutetaan ihmisen ajatuksiin, vaikka ei kerrota, mitä asioista
pitäisi ajatella”, hän pohtii sanattoman nukketeatterin
voimaa.

EUROOPASSA, jopa Ranskassakin, aikuisten
nukketeatteri jää lasten nukketeatterin jalkoihin. Aikuisten
nukketeatteria on siellä ollut kuitenkin pitkään verrattuna
Suomeen, sillä meille aikuisten nukketeatteri on juurtunut vasta
2000-luvulla.

”Suomessa tulee noin 50–60 kantaesitystä
vuodessa, ja niistä noin 30 on aikuisyleisölle tarkoitettu”,
arvioi Marjut
”Maiju” Tawast, joka on työskennellyt nukketeatterialalla
vuodesta 1981.

Tawast kertoo, että nukketeatterin vahva
lastenteatterileima on peräisin 1970-luvulta.

”1970-luvulla
koettiin Suomessa valtava lastenkulttuurin nousu, ja samaan aikaan
nousi nukketeatteri”, Tawast kertoo.

”Se, että
nukketeatteria pidetään vieläkin lasten juttuna, ei missään
nimessä ole yleisön vika, vaan rahoitusjärjestelmän, joka ei
tue aikuisnukketeatteria tekeviä ryhmiä.”

1970-LUVULLA perustetut
ensimmäiset nukketeatterit pääsivät nimittäin uuteen
valtionapujärjestelmään 1990-luvulla, koska ne tekivät
lastenteatteria.

”Tästä lastenkulttuurin ja
nukketeatterin yhtäaikaisesta noususta on kuitenkin seurauksena
se, että aikuiset suomalaiset eivät tule ajatelleeksi lähteä
nukketeatteriin kuin lasten kanssa”, Tawast toteaa.

Koulut
ja päiväkodit eivät enää nykyään tilaa
nukketeatterinäytöksiä samaan malliin kuin 1980-luvulla, mutta
monet aikuiset ovat löytäneet nukketeatterin
uudelleen.

Aikuisten nukketeatteri mahtuu nyt myös suurten
laitosteatterien näyttämölle. Turun kaupunginteatterissa nähdään
syksyllä nukketeatterin keinoja käyttävän Shakespeare-trilogian
kolmas osa, Prinsessa Hamlet, ja Kansallisteatterin
ohjelmistoon tulee Mihail
Bulgakovin klassikko Mestari ja Margareta,
joka niin ikään hyödyntää nukke- ja esineteatterin
mahdollisuuksia.

Iivo
Baric, Sammon ja Sampo 2017 -festivaalin taiteellinen johtaja
arvelee, että teatterissa eletään aikoja, jolloin halutaan
kokeilla kaikkea uutta ja löytyy myös tarvittavaa rohkeutta
ohjelmiston kokoamisessa.

”Lisäksi tekijöitä löytyy
nyt enemmän kuin aiemmin”, hän viittaa Turun Taideakatemian
kouluttamiin nukketaiteilijoihin.

AIKUISTEN nukketeatterin
noususta huolimatta kiinteässä nukketeatterissa, esimerkiksi
helsinkiläisessä nukketeatteri Sammossa, lastennukketeatteri tuo
edelleen rahan taloon.

”Ja mehän olemme lähtökohtaisesti
lastenteatteri”, hän toteaa.

Myös Sammossa on viime
vuosina tehty aikuisten nukketeatteria. Seuraava kokeilu on, että
samasta esityksestä tehdään oma versio lapsille ja
aikuisille.

”Aikuisten versio sopii myös lapsille, mutta
siinä on kirkkaita valoja ja kohtauksia, jotka voivat pelottaa
pienimpiä lapsia. Siksi heille tehdään oma esitys.”

Suomalaista
nukketeatteria vuosikymmenet seurannut Maiju Tawast pitää hyvänä,
että nukketeatteri laajentaa yleisöään myös Suomessa.

”Yhä
enemmän näkee esityksiä, joiden teemoja syvennetään niin, että
aikuiset näkevät samassa esityksessä eri puolia kuin lapset. Ne
antavat jotain kaikenikäisille katsojille”, Tawast toteaa.

  Blick Théâtre:
[hullu] (Ranska)

Ranskalaisen ryhmän
visuaalinen esitys vie katsojan ihmisen ajatuksiin, toden ja harhan
rajamaille.

Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46) Ti 29.8.
klo 19 & ke 30.8. klo 19. Aikuisille ja yli
8-vuotiaille.

  Matija Solce: Koiran
elämää / Dogs life (Slovenia)

Musiikillinen
nukketeatteriesitys ihmettelee maailmanmenoa koiran
silmin.

Nukketeatteri Sampo (Erottajankatu 7 b) su 3.9.
klo 20. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille nuorille.

  Kuuma
Ankanpoikanen: Missing Amelia Earhart (Turku)

Merja
Pöyhösen soolo kertoo Amelia Earhartista, kadonneesta
lentäjälegendasta.

Teatteri Avoimet Ovet
(Erottajankatu 5) su 3.9. klo 18. Aikuisille ja yli 13-vuotiaille.